Puhuminen kirjoittamisen rinnalla

Eilen illalla, kun katsoimme ystäväni Katrin kanssa presidentin juhlia, sattuma puuttui peliin. Mieletön kirjoittava sattuma!

Katri kysyi minulta, olinko tehnyt jonkin ison muutoksen Naaraspapin asetelman kanssa. Minä totesin, että olin. Sen sijaan, että Naaraspappi käynnistäisi kosto-operaationsa ex-miestään kohtaan pelkästään miehen (= rakkauden) vuoksi, hän tekisi sen myös naisen (= ystävyyden) vuoksi. Selvitin autuaallisena viinilasi kourassa, miten homma etenee ja missä rysäysmäinen käänne tapahtuu. Kaikesta huolimatta en tajunnut tärkeintä: uudenlaista käännettä, jonka olin pulputtanut vahingossa ilmoille kertoessani yhden pienen kohdan tarinasta väärin.

Oivallus syttyi päässäni vasta kauan sen jälkeen, kun tanssiaiset oli jo suljettu tv-katsojilta. Yhtäkkiä, hampaita harjatessani, tajusin, mitä olin tehnyt. Että olin kertonut juonenkulun väärin ja samalla ratkaissut tarinan paljon paremmin oikein.

Aivan loistavaa!

Epäilen suuresti, että uudenlainen ratkaisu ei olisi käynyt pienessä mielessänikään näytön äärellä yksinäni. Siis kiitos, Katri.

Periaatteessa olen aika hissukseni aina kirjoittamisestani. Pidän tarinaa pihdeissäni ikään kuin se (tai pikemminkin) minä kärsisi liiallisesta avautumisesta. Jotenkin kuluisi tai rikkoutuisi tai saisi kuraa (mukamas) niskaansa väärässä kohtaa ja minun luova prosessini kolauksen, jonka jälkeen kirjoittaminen vaikeutuisi tai tulisi peräti mahdottomaksi. (Onkohan tämä jotenkin tyypillistä suomalaisille vai tyypillistä kirjoittajille vai tyypillistä vain minun kaltaiselleni pessimistille?)

Mutta tällä kertaa tuli todistettua, että luottolukijoiden sijasta on hyvä olla myös luottopuhujia. Niitä, jotka osaavat kysyä niin hyviä kysymyksiä, että itse (huomaamattaan) saa omat aivoituksensa entistä parempaan järjestykseen.

Kirjoittamisen lisäksi: hyviä puhumishetkiä!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s