Napanuoralla

Jos minun pitäisi sanoa esikoisestani jotain yhdellä lauseella, sanoisin näin: Napanuoralla on tarina siitä, kuinka pitkälle me ihmiset loppujen lopuksi voimme hallita omaa kohtaloamme ja elämäämme, vaikka kuinka olisimme tottuneet aina samaan tahtomme läpi.

Jossakin menee se raja, jonka yli ei voi päättää edes omista asioistaan, Napanuoralla-kirjassa nimensä mukaan raskaaksi tulemisessa.

Paula, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi etenkin ystävänsä Kirsin kanssa, haluaa lapsen. Yllättäen raskaaksi, vasten tahtoaan tosin, tuleekin Kirsi. Kohtalon oikun vuoksi ystävyys joutuu koetukselle. Lopulta tilanne kärjistyy siihen, että Paula alkaa yliholhota Kirsin raskautta, samanmukaisesti kaappaa sen itselleen.

Kirsin ja Paulan ystävyyden lisäksi kirja kertoo suvuista ja niiden jatkamisesta. Kumpaakin naista sitoo oman sukunsa vaiettu salaisuus, joka estää heitä osaltaan menemästä eteenpäin, päästämästä irti kodin napanuorasta.

Tarinan näyttämönä on minulle itselleni hyvin tuttu maailma: mainostoimisto. Naiset ovat perustaneet sen yhdessä, hyvässä hengessä ja tulevaisuudenuskossa. Lurexiin, mainonnan haarakonttoriin, mahtuu omistajiensa lisäksi monta muutakin persoonaa, mm. Johanna-nimisten naisten kanssa seurusteleva Matias, viiden lapsen isä Johan ja seinään uppoava Aili sekä rouva Kuusela, kauneussalongin rautarouva ja asiakas, jonka merkitys Kirsin elämässä tulee olemaan vielä suuri. Kirsillä on myös veli ja velillä venäläinen vaimo Irina ja lapsi Henri.

Rakkaus ja rakkauden tarve on kirjassa läsnä, ilman muuta, kun kyse on kolmikymppisistä naisista. Rakkaus ei kuitenkaan ole se tekijä, joka kääntää tarinan kulun suuntaan, johon se vääjämättä menee. Sen tekee Kirsi – itselleenkin yllätyksellisellä tavalla.

Muiden näkökulmia ja kritiikkejä
Sanojen takana maailma (linkki)
Kirjasfääri (linkki)
Kertomus (linkki)
Keep Calendula (linkki)
Uusi Regina 2/2013 (PDF tulossa, jahka suostuisi toimimaan)
Koillissanomat 26.4.2013
Pohjolan Sanomat 11.5.2013 (linkki)
Goodreads (linkki)

 

2 thoughts on “Napanuoralla

    • Hieno pyyntö/ehdotus, Calendula!

      Alla listaa. Googlella löytyy lisää, ehkä mieluisempia syystä tai toisesta. (Hinta ainakin näyttää vaihtelevat lähes 20 euroa, joten kannattaa vertailla, niin kuin kaikkea nykyään.)

      Itse suosittelen lämpimästi Akateemista. Kirja on heidän nettikaupassaan soppelin hintainen (jos vertaa siihen meikäläiseen valtaketjuun). Akateemiselle pitää nostaa myös hattua tavasta, jolla se on ottanut vastaan uuden pienen kustantamon tuntemattoman, pohjoisen (nais)esikoiskirjailijan.

      – Akateeminen (linkki Napanuoralla)
      – Suomalainen kirjakauppa (linkki Napanuoralla)
      – Prisman verkkokauppa (linkki Napanuoralla)
      – Booky.fi (linkki Napanuoralla)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s