Ei se mitään, että itse kirjoittaminen saattaa olla näin kesällä hiukan ruosteessa. Kun hitaasti etenevään naputteluun yhdistää mielipuolisen niskaliikkeen, alkaa olla jo tosi kysymyksessä.
Niskani on sanomassa sopimuksensa irti. Siitä on ollut merkkejä jo kauan. Itse asiassa Napanuoralla-kirjan kirjoittaminen keittiön pöydän äärellä samalla, kun lapset katsoivat viereissä huoneessa Pikku Kakkosta, ei ollut mitenkään viisas juttu. Tajusin asian jo silloin, mutta kirjoittaminen imi niin mukaansa, etten välittänyt. Flow’lla on hintansa.
Nyt pyöräily on periaatteessa kielletty ja tietokoneen äärellä pitää istua kuin viivotin selässä. Työkaverit aikoivat teipata olkapääni taaksepäin jollakin urheiluteipillä, kun keväällä makasin migreeneissä neukkarin sohvalla ja koetin jaella ohjeita kuola suusta valuen. Ei kivaa. Ei minulle eikä etenkään niille muille. (Kiitos kestämisestä.)
Sitten kun vielä kirjoittaa kotona, yhtälö on kohtalokas. Olen harkinnut nauhurin ostamista (Edellinen on c-kasettimallia. Saako mokomia enää mistään?), mutta kun en osaa puhua. Osaan jäsennellä asiat vain kirjoittamalla. Siksi minusta ei koskaan tullut opettajaa: olen vain liian hidas äänimaailmassa.
Minulla on hyvä fysioterapeutti, mutta hänkin on lomalla. Minulla on meneillään myös ikkunaremontti mökillä, jolla on ikää sata vuotta. Tahtoo tarkoittaa, että sitä haluaa tehdä remontin viimeisen päälle huolella. Koetan sanoa itselleni, että niska tykkää vaihtelusta. Hiomaliike on erilainen liike kuin tietokoneliike.
Joka tapauksessa, koetan nyt istua hiukan takakenossa. Pääni on väärässä asennossa, sanoo hyvä fysioterapeuttini. Sitä pitää työntää taaksepäin, eikä auta, vaikka saan mokomasta kaksoisleuan.
Päähän keskittyminen aiheuttaa paljon kirjoitusvirheitä (niin kuin niitä ei muutoin olisi, koska tykkään pikakirjoittaa enkä jaksa hio muuta kuin mökin ikkunankarmia). Päähän keskittyminen saattaa myös hidastaa kirjoittamista. Mutta jos tänään voisin kuitenkin kirjoittaa ilman migreeni-kuola-pillereitäni, olisin aika onnellinen nainen. Naaraspappi odottaa loppuaan kiihkeästi. Haluan päästä tekemään jotain aivan muuta kuin n:llä alkavia tarinoitani. Mutta periksi ei anneta. Niska ojossa maalia kohti.
Kesäpäivää kaikille. Pitäkää huolta niskoistanne. Ilman niskaa on mahdoton kirjoittaa!
Ps. Jostakin syystä mieleen tuli outo assosiaatio. Kun lapset olivat vaippaikäisiä, heistä sai joskus raapia irti niskapaskaa. Tiedättehän, koko vauveli kylpee sinapissa. Minä kylven kivussa. Niskapaskakivussa.
Kananlihalla 
Au, au, au! Ja paranemista niskalle! Sen lisäksi, että niska on tärkeä kirjoittajalle, tärkeitä ovat myös hartiat ja selkä ja kädet. Nimimerkillä ”rannevaivainen kai ikuisesti”. Yritähän pitää huolta itsestäsi!
Kannattaa tutustua bromelaiiniin sekä myofaskiaalisiin triggerpisteisiin. Näiden tunteminen on pelastanut monen työkyvyn.
Jos pääsi on väärässä asennossa, se voi johtua niskan retkahdusvammasta. Minulta löytyi sellainen (C3 ja C5 ihan solmussa, lääkäri asetti paikalleen), vaikka en ole koskaan ollut esim. auto-onnettomuudessa. Hän näki ongelman välittömästi siitä, että pääni oli hartioilla väärin. Kukaan lääkäri tai muu asiantuntija ei ollut sitä aiemmin havainnut.
Rooibos, piirun verra paremmin menee, näin loman jälkeen. Toivottavasti siellä on myös levätty!
Maija, kuulostaapa aika hurjalta. Pää hartioilla väärin, eikä kukaan huomaa! Olen päättänyt kuvauttaa niskan, vaikkei lääkäri näe sitä tarpeelliseksi. Fysioterapeutti näkee 🙂 Hänen mielestään pää on väärässä asennossa (liian etukenossa), mutta en tiedä, onko väärin harteilla. Mutta en ”jaksa” pitää sitä oikein. Olen tottunut ”pahalla” tavalla.
Kirjoittaessa pitää miettiä koko ajan päätä. Jos pään unohtaa, seuraukset ovat sellaiset, ettei seuraavana päivänä kirjoiteta. Tai mielellään koko viikkona. Robotti pärjäisi tässäkin paremmin. Ehkä se myös jaksaisi kirjoittaa pitempään kerralla 😦