Skitsofreeninen kirjoittajatyyppi

Olen jokseenkin huolissani kirjoittajatyypistäni. Se on osoittautumassa skitsofreeniseksi. Sillä on selkeästi kaksi persoonaa: tämä kesätyyppi ja talvella päällä oleva talvityyppi.

Kahden persoonan ero on häkellyttävä. On varmasti aika helppo arvata, että siinä, missä talvityyppi riutuu stressissä ja ideatehtailun paineessa, kesätyyppi sen kun porskuttaa laiskasti, syö salaatinlehtiä, mansikoita ja makkaraa sekä hioo vanhan kesämökin ikkunanpieliä huomattavasti tarmokkaammin kuin lyijykynää. Kesätyyppiä on myös helppo kuvailla sellaisilla sanoilla kuin laiska, venyttelevä ja huomiseen uskova. Talvityypin adjektiivit ovat paljon hankalampia. Suorastaan käsittämättömiä. Annetaan niiden olla, sillä ne saavat pään särkemään. Vilautetaan vain esimerkiksi sellaista monimutkaista sanaa kuin tulosorientoitunut.

Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, kumpi persoona tuntuu saavan enemmän aikaiseksi.

Kesäpersoona ei ole mitenkään erityisen halukas edes miettimään moista. Mutta kun se nyt kerran on ruvennut tässä käsittelemään aihetta, se toteaa laiskasti vain, että kannattaisi mieluummin kysyä, mitä nämä persoonat sitten saavat aikaiseksi.

Talvipersoona kyllä kirjoittaa. Hitto, tekstiä tulee kuin generaattorista. Talvipersoona on tehokas. Siinä yksi adjektiivipaljastus lisää. Tehokas ja tuottelias, kvantitatiivisesti mitattuna.

Entäs kesäpersoona? Akkuja lataamassa, joten syntyy, syntyy, syntyy?

Eikä synny. Siis ei tekstivuoria. Sen sijaan syntyy jotain paljon voimallisempaa, niin, että vuoretkin siirtyvät, talvipersoonan pimeät aikaansaannokset. Syntyy yhtymiä, joille talvi ei ole lämmennyt. Syntyy ajatuksia, jotka pyryttyvät kaamoksessa hankien taakse. Syntyy kaikenlaista varastoitavaa, perunatkin kasvavat minikokoisella pottumaalla. Syntyy, syntyy. Sitä, tätä ja tuota. Pannaan juonta hiukan vinksalleen ja tapetaan yksi rakas, jota on raahattu mukana helmikuusta lähtien (ja miksi ihmeessä).

Kesätyyppi panostaa selkeästi alitajuntaan. Uskaltaa antaa sille henkisen työrauhan ja uurastaa sen sijaan fyysisemmissä merkeissä. Niin kuin mansikanperkuussa ja niiden ikkunoiden hiomisen kimpussa.

Eihän kesäpersoonan kanssa voisi iänkaiken elellä. Tulisi aika pian noottia työrintamalta. Mutta siihen asti: rauha tehokkuusajattelussa. Ei se nyt niin justiinsa ole.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s