Ollako alasti vai pari nappia auki?

Tänään eräs asiakkaani pyysi minua kommentoimaan markkinointiopiskelijan kirjoittamaa yritysesittelyteksiä. Kokonaisuus oli hyvää suomen kieltä ja sisälsi rakenteellisesti mielekästä vaihtelua. Kaiken päälle kompakti kokonaisuus oli aivan oikeaa asiaa: tärkeimmät pointit oli huomattu poimia mukaan.

Palautteenannon helppo osuus oli mainita kaikki tuo. Sitten seurasi vaihe, jonka sanallistaminen on huomattavasti vaikeampaa. Mikä tekee muodollisesti pätevästä tekstistä kuitenkin sellaisen, että käytännössä voi sanoa, että se ei tule toimimaan? Mainosalalla sanotaan ykskantaan vain, että teksti ei erotu. Se on tyhjentävä vastaus. Muuta ei tarvita. Yleensä ei yhtään perusteluakaan. Asiakkaalleni yksinkertaisin perustelu olisi ollut, että teksti oli kaavamainen. Kuin yksisuuntainen tie eikä edes jokimaisemaa.

Elämän hauskoja sattumia on, että ystäväni kirjoitti minulle samasta asiasta viime viikonloppuna, tosin ei mainostekstistä. Iso kiitos viisaista sanoistasi, Rauno!

Kaikki taide on lopulta muotoa. Taiteen idea on nimenomaan siinä, että se on muotoa. Ja muoto on perinnettä, jatkumoa, pelisääntöjä. John Cleese on sanonut ovelasti, että ”hyvässä sketsissä on univormuja”. Muodollisessa, muodollisuuden hallitsemassa ympäristössä on mahdollista olla anarkisti.

Juju piilee siinä, että kun oppii tuntemaan pelisäännöt, saattaa käydä niin onnellisesti, että löytää itsestään kyvyn hallita noita sääntöjä, Raunon sanoin, anarkisesti. Tutummin ilmaistanut, oppii rikkomaan sääntöjä sen verran, että tylsyys vaihtuu oivaltamisen nautintoihin.

Ongelma voi olla myös päinvastainen, uskokaa pois. Kirjoitan Naaraspappia, joka on ilman muuta viihdekirja. Olen kuitenkin heittäytynyt niin anarkistiksi, että on siinä ja siinä, kestääkö muoto enää kohteluani. Onko käymässä niin, että kohta ollaan kokonaan alasti, vaikka tarkoitus oli vain raottaa pari univormun nappia?

Olen työskennellyt mainosalalla 15 vuotta. Siinä ajassa on kehittynyt melkoisen hyvä kyky arvioida muodon rikkomisen etuja ja haittoja. Mikä kannattaa, miksi ja milloin.

Tällä toisella urallani olen sen sijaan noviisi. Takana on vasta Napanuoralla-esikoinen. Oman tekstin kanssa pelaaminen, muodon, odotusten ja anarkistisuuden (Voi että, miten pidän tuosta sanasta!) suhteen olen kuin löytöretken alussa. Haluan olla anarkisti, mutta Naaraspapissa kaiken yli vyöryttäminen ei onnistu (toisin kuin Napanuoralla-kirjassa, mikä sekin tosin jakaa ajatuksia). Täytyy olla rohkeutta kunnioittaa selkeämmin muotoa, univormua. Pitää kysyä itseltä uusi kysymys: missä menee se hiuksenhieno raja, jossa teksti on muodokas mutta silti sellainen, että se erottuu?

Toivottavasti tiedän yhden hyvän vastauksen joskus ensi syksynä. Siihen tarvitsen ennen kaikkea itsehillintää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s