Kustannussopimus ja sen saaminen puhututtaa aina aika ajoin blogeissa. Myös se kuuluisa hylsy niin kuin vastikään esim. Calendulan postauksessa.
Olen silloin tällöin leikkinyt ajatuksella, joka kuulostaa aika absurdilta mutta jota kannattaa myös miettiä matkalla kirjailijaksi. Ajatus kuuluu: voiko hylsyn saada myös kustannussopparin saatuaan?
Väitän, että voi. Kärjistän tietysti tapani mukaan, onhan toinen nimeni sarkastisuus (Lukekaa Napanuoralla. Olen oikeasti pahempi kuin Kirsi.).
Perustelen väitteeni seuraavasti (Sen voisi perustella varmasti monella muullakin tapaa, mutta lasten iltatoimet odotuttavat.):
Hylsy voi paukahtaa jakelukanavalta. Hups, Suomessa on kaksi pääkirjakauppaketjua. Jos kirjaa jää ulos niiden valikoimista (syystä tai toisesta), sen fyysinen muoto kapenee heti: sitä ei voi selata missään, ei pyöritellä eikä puntaroida, ei ostaa herätteenä. Nettiaika toki on muuttanut asiaa, mutta kuinka moni tarvitsee yhä kosketuksen, kun ostaa kirjan spontaanisti, tietämättä tai tuntematta sitä?
Hylsy voi paukahtaa myös kirjastoilta. Ah ja voi, määrärahat ovat tiukilla eikä kaikkea suinkaan oteta lainattavaksi. Kirjat valitaan kirjastoihinkin. Meikäläisen matkalla kirjailijaksi tämä on ollut kaikista yllättävin hylsy. Kun on iän kaiken ravannut kirjastossa ja tehnyt hienoja, itselle aikaisemmin tuntemattomia löytöjä, sitä kuvittelee, että samalla lailla muut voivat löytää oman hengentuotteen, kirjaston hyllystä vahingossa. Mutta, tasan eivät siis käy kirjojen onnenlahjat matkalla kirjastoihin.
Hylsy voi paukahtaa myös informaatiotulvasta ja tästä se todennäköisesti paukahtaakin. Kirjoja tulee yksinkertaisesti paljon. On paljon arvioitavaa. Liikaa. Ei mahdu. Kulttuurisivuja leikataan. Rahaa ei ole. Kirjoja on. Blogit, nuo ihanat kanavat, ovat myös suhteellisen buukattuja. Kaikkea ei vain ehdi eikä kerkiä eikä kaikki tietenkään kiinnostakaan. Mikä sitten valikoituu arvosteltavaksi ja mikä ei, mielenkiintoinen juttu.
Toivottavasti en kuulosta katkeralta ämmältä, sillä en ole (ainakaan kovin kamalasti). Kun menen kesällä puhumaan matkastani kirjailijaksi erääseen tapahtumaan, olen miettinyt, että nostaisin esille sen, ettei matka välttämättä ole niin yksioikoisen mustavalkoinen kuin monesti annetaan ymmärtää. Että kaikki on selvää, kun soppari allekirjoitetaan, ja homma etenee siitä kuin junan vessa.
Kirjoittajakoulutuksissa (ja usein myös blogeissa) koko ajattelu loppuu soppariin. Kun on soppari, ollaan maalissa ja that’s it. Mutta kirjoittajan maailmassa hylsyjä tulee vastaan kirjailijanakin. Yllättäviä ja vähemmän yllättäviä.
Kananlihalla 
Näin on, eikä pidä unohtaa sitä tosi asiaa, että kustannussopimukset solmitaan per kirja. Eli joudut joka kerta uuden käsiksen kanssa myymään itsesi takaisin kustannusohjelmaan. Jos edellinen kirjasi ei ole myynyt tarpeeksi hyvin, voi olla, ettet saakaan enää shopparia uudelle kässärillesi.
Kiitos, Kristiina. Erinomainen pointti. Todella erinomainen! Sekin asia on vielä edessä.
Meinasin kirjoittaa ihan samaa kuin Kristiina V. Vaikka kakkoseni meni lopulta suoraan läpi, niin jännitin ihan samalla tavalla ellen enemmänkin kuin aikoinaan ekaa. Ja kolmosen kanssa taas sama edessä. Jokainen käsis harkitaan tapauskohtaisesti. Moni julkaissut kirjailija on kertonutkin saaneensa hylkyjä myös esikoisen jälkeen. Kustannuspäätökseen vaikuttavat aina niin monet muutkin asiat kuin pelkkä käsikirjoituksen kirjallinen taso.
Ja kivijalkakirjakauppoihin ei todellakaan ole helppo saada kirjaansa. Omaanikin asiakkaat ovat joutuneet erikseen tilaamaan, ennen kuin kaupassa on uskottu, että kannattaa tilata useampi kpl kerralla. Tämä merkitsee kirjamyynnin siirtymistä aina vain kiihtyvällä vauhdilla nettikirjakauppoihin, miksi asiakas enää edes vaivautuu kirjakauppaan fyysisesti, jos kirjaa ei sieltä kuitenkaan saa matkaansa, kun nettikaupasta sen voi tilata parhaassa tapauksessa seuraavaksi päiväksi kotiovelle?
Kiitos kommentistasi, Vera. Ymmärrän hyvin kakkosen jännittämisen. Minä jännitän kirjoittamistakin aivan erilailla kuin ykköstä. (Siinäpä aihetta postaukseen ensi kerralla.) Täytynee vain toivoa, että kolmonen on kevyempi. Ainakin lasten kanssa on, kuulemma, niin, että kolmonen hoituu itsestään. Minulla on kokemusta vain kahdesta 🙂
Myös netin suhteen olet varmasti oikeassa. Sieltäpä kirja löytyy, kun kivijaloissa on erivärisiä pehmoleluja. Jos ei voi hypistellä, ainakin voi lukea sisällöstä. Netistä tilaaminen tuntuu olevan todellakin myös nopeampaa kuin odottaa, että kirja saapuu kivijalkaan. Niin ja useimmiten vieläpä edullisempaa.