Kuorsauksesta Hesarin ilmoitukseen

Kokonaisuus on sana, joka toistuu työssäni mainonnan maailmassa koko ajan. Vaikka meiltä tilattaisiin vain yksi tarra tai juliste, aina on otettava huomioon kokonaisuus – siis ainakin, jos päämääränä on tehdä hyvää mainontaa tai laajemmin viestintää. Jokainen ymmärtää, että kokonaisuuden kannalta pienet osaset ovat epäkiitollisia silloin, kun kokonaisuuden kuva jää hahmottumatta (mutta osanen on tehtävä) tai – pahimmassa tapauksessa – kokonaisuudetta ei ole edes olemassa (tai vielä pahempaa, joku kuvittelee kokonaisuuden tällaiseksi, joku toinen tuollaiseksi ja se vaihtelee tilanteen mukaan).

Voiko sitten osista tulla sattumalta, ilman sen kummempaa suunnittelua tai suunnitelmaa, hyvä kokonaisuus?

Pakko vastata, että voi toki. Kaikkihan on periaatteessa mahdollista. Mutta jokin ajatus tauskalla on varmasti kuitenkin olemassa, vaikka sitten sattumalta, pitämässä osaset yhdessä, edes löysästi.

Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, ensimmäinen ajatukseni oli tietysti kokonaisuus. Ammattitauti. Mutta tein hyvin tietoisesti niin, että ainoa tätä kokonaisuutta yhdistävä tekijä on ännällä alkava chick lit. Koska ännällä alkava chick lit on minun chick litiäni, päätin, että kokonaisuuteen saa mennä kaikki: päivätyö, lapset, päänsäryt, hiihtolenkit, kuorsaus, aivan kaikki, koska kaikki minun elämässäni, tavalla tai toisella, vaikuttaa ännällä alkavaan chick litiin.

Jos katson valintaani ammattiminänä, en voi olla kovin tyytyväinen ratkaisuuni. Tai siis olisin sanonut asiaa minulta kysyvältä, että rajaa asiaa paremmin. Tee selkeämpi kokonaisuus. Mieti, miksi kirjoitat blogiasi.

Aivan. Nyt pääsimme olennaisen kysymyksen äärelle.

Mieti, miksi kirjoitat blogiasi.

Miksi minä kirjoitan blogiani?

Tänään ei ole hyvä päivä. Tänään väsyttää. Olen ajanut pyörällä ympäri Oulua tuollaiset 30 km, koska inhoan linja-autoja ja ajan mieluummin yliopistolle pyörällä kuin kökin saman ajan onnikassa, kuten täällä sanotaan. (Inhoan tuota sanaakin. Inhosin jo lapsena, kun minut pakotettiin muuttamaan tänään onnikkaihmisen kaupunkiin.)

Mutta miksi minä siis kirjoitan blogiani?

Olen ihminen, jonka on huomattavan paljon helpompi jäsentää kokonaisuutta osien kautta. Jos kokonaisuus on minun elämäni, siihen todellakin mahtuu hallittavia osia. Jos kokonaisuus on minun kirjoittamiseni, siihenkin mahtuu osia.

Aloin kirjoittaa, jotta näkisin kokonaisuuden osien kautta. Aloin kirjoittaa, jotta jäsennän maailmaa/kirjoittamista osissa. Niistä muodostuu sitten kokonaisuus. Tai ainakin osa kokonaisuutta.

Mutta miksi tällaista osastoa pitää hoitaa netissä, julkisesti? Olisihan olemassa ruutupaperivihko ja joku nätti Hello Kitty -päiväkirjakin, esimerkiksi.

Odotettavissa ei ole suurta loppuhuipennusta eli vastausta. On vain yksi osatekijä ja se kuuluu seuraavasti: kokemukseni on, että tätäkin kautta olen löytänyt ihmisiä, joiden avulla kokonaisuuden hahmottaminen on taas piirun verran helpompaa.

Tänään ei ole hyvä päivä. Tänään väsyttää. Tänään kokonaisuus on sumun peitossa ja osat, ne pomppivat kuin pitkäkin kapulat silmieni edessä. Yksi huutaa, että kirjoita Hesariin ilmoitus heti ja toinen, että katso lapsen kanssa uskonnon koealue ja kolmas, että sinulla on viikonloppuna kirjoittajatapaaminen, tee jotain asian hyväksi.

Alan purkaa osia. Liittää niitä kokonaisuudeksi.

6 thoughts on “Kuorsauksesta Hesarin ilmoitukseen

  1. Kiitos että kerroit miksi pidät blogiasi. Jälleen kerran ajatuksesi ja kuvailemasi syyt blogin pitoon ovat kuin omiani. Itsekin jäsennän elämääni ja maailmaani; sitä kuulua kokonaisuutta, blogini kautta; Marken maailma syntyi tarpeesta jäsentää omaa elämää, saada samalla jollakin tapaa ote ympäröivästä todellisuudesta, asettua osaksi sitä.
    Nyt pohdin sitä uudelleen. Miten löytää mielekäs tasapaino julkisen ja salatun minäni suhteen. En halua kirjailijaksi, joka kertoo kaiken ja kaikille vaan kirjailijaksi joka tuo ajatuksiaan julki maltillisesti ja harkiten. Toki, rehellisesti sanottuna, blogi on osa julkista, tulevaa kirjailijaimagoani. Sitten täytyy myös päättää onko tyylini kirjoittaa ja kertoa sopusoinnussa tulevien kirjojeni kanssa vai vetelenkö mattoja alta mennen tullen;)

  2. Näinpä. Minä en osannut jatkaa edellistä blogiani, kun Napanuoralla oli julkaistu. En ollut päivittänyt blogia aikoihin enkä ollut koskaan kirjoittanut sinne nimelläni. Periaatteessa tässä blogissa sisältö ei poikkea edelliseltä: tajunnanvirtaa pitkälti molemmat, hiukan eri asioista, mutta ylipäänsä kirjoittamisesta. Olisin mieluusti ihminen, joka osaisi harkita sanottavansa eikä olisi niin impulsiivinen (eli muistaisi olevansa ”julkinen”, vaikka lukijaluvut eivät huimaa päätä). Mutta en ole. Siksi blogikaan ei voi olla kauhea harkittu ja tavallaan ”kaavassa”, mikä ehkä olisi suotavaa ammattimaiselle kirjoittajalle/kirjailijalle 🙂

    Mutta toisaalta, miksi jokin tietty tapa tai tyyli tai ote olisi suotavaa tai odotettavaa nimenomaan ammattikirjoittajalle tai julkaiseelle? Mihin minä tästä nyt loppujen lopuksi olen muuttunut, vaikka esikoinen on tullut ulos? Samat taistot ne ovat uusienkin tekstien synnyttämisessä ja muokkaamisessa. Nyt vain hiukan eri vinkkelistä, kiitos pikkuriikkisen enemmän kokemuksen.

    Yksi asia on kuitenkin tärkeää osille ja kokonaisuuksille. Se on rehellisyys. Kaikesta päätellen myös sinulle 🙂

  3. Mietin jossain vaiheessa, yhdistäisinkö kaksi blogiani yhdeksi. Siis sen, jossa horisen kirjoittamisesta ja sen, jossa horisen omasta navastani. Loppujen lopuksi nykyinen jako toimii. Pidän blogeja omalla nimelläni/naamallani, mutta loppujen lopuksi en painaudu hirveän syvälle henkilökohtaisiin asioihin. En ole koskaan painautunut.

    En sitten tiedä mikä olisi ”ammattikirjoittajan blogi”? Onko sellaisia paljonkin? Vakavia, jotka keskittyvät vain työhön?

  4. Oma napa -niminen blogi voisi olla aika kätevä 🙂 Mutta juu, jakosi on varmasti mielekäs. Henkilökohtaisuuksiin menemisen rajan jokainen vetänee sen mukaan, missä se itsellä menee. Meikäläisellä se mahtanee vaihdella paikkaa ihan aiheen (ja sisäisen tunnetilan) mukaan. Mutta taidan olla enemmän napaosastolla kuin ”ammattikirjoittajaosastolla”, sillä olen äkkipikainen ja laiska, mikä on monesti este syvälliselle pohdinnalle 🙂

  5. Hmm, ammattimainen blogikirjailija, kirjailijamainen ammattiblogi, blogimainen ammattikirjallisuus… Onhan tätä huttua, mutta loppujen lopuksi mielenkiintoisempaa on seurata ihmistä kuin ammattia. Ja missä vaiheessa sellaisen ammattimaisen blogin sitten pistää pystyyn? Ei ainakaan esikoiskirjailijana, tuumasin minä. Arki kun on kaikkea muuta kuin hohdokasta tai jäsenneltyä – tai boheemin etsivää – kirjailijattaren elämää. Arki on ihmisten elämää. Kirjoittakaamme siitä.

  6. Älä höpötä, kollegahyvä 🙂 Kirjoittamisesta on kiva blogata. Kirjoittaminen on meikäläisen arkea, ilman yhtää boheemihapsua. Eikä sitä nyt tarvitse olla niin jäsennelty. En minä ainakaan ole. Voisi ehkä joskus miettiä, mitä sanoo, mutta kyllä tää on sellaista suoraviivaista tajunnanvirtaa. Kirjoitusvirheineen kaikkineen. Kanamaisesti kot kot.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s