Napanuoralla kritiikin kanssa

Eilen illalla Google nappasi haaviinsa Napanuoralla-kirjan 2. nettikritiikin (tässä). Koska olen noviisi, teen ehkä vastoin etikettiä, mutta silti lähetän kiitokset Kirjasfääriin. Kirjoittaja oli nostanut esille juuri ne asiat, jotka olisin itsekin nostanut. Niin positiiviset kuin negatiiviset. Rasti seinään itselle siitä, että tuntee kirjansa hyvässä ja pahassa ja osaa suhtautua siihen (jo) tietyllä tyyneydellä (kahden kuukauden valtavan sisäisen myllerryksen jälkeen).

Mutta oikeastaan minun piti kuvata tuntoja siitä, minkälaista on noviisina lukea arvosteluja. Tunne on karmean mielenkiintoinen. Siinä tekevät väkevän cocktailin innostus, kiivastus, kauhu, ilo, onni, epäusko ja vielä kerran kauhu. Jos nyt ei hikeä tippunut otsalta, niin jotain sentapaista. Onneksi olin sattumalta, perjantain kunniaksi, avannut punaviinin ja kaatanut juuri lasillisen nenäni eteen. Otin kunnon kulauksen, kun pääsin loppuun, jossa sanottiin, että ”Siliämaan teksti tangoaa luonnikkaasti”. Minä en tunne bloggaajaa eikä hän minua, mutta noista sanoista tuli sellainen olo, että ehkä olemme tavanneet edellisessä elämässä. Jos vaikka naputimme jossakin I maailmansodan ajan salakirjoituksenpurkuoperaatiossa saksalaisia viestejä ylös. Jos uskoisin edellisiin elämiin, olisin taatusti elänyt iloisesti 1910-luvulla. (Siksi kai tykkään löysistä lyhyistä mekoista ja polkkahiuksista.)

Joka tapauksessa, pienen kustantamon kirjailijana olen hyvin iloinen siitä, että kirja on pompannut jo pari kertaa esille. En epäile hetkeäkään, etteikö myös ison kustantamon kirjailija joudu ”taistelemaan” paikastaan (kirjoja kun julkaistaan muutamia vuodessa Suomessa, jokunen esikoinenkin, kas kummaa). Mutta pienen (ja vielä uuden) kustantamon kirjailijalla on edessään hiukan toisenlaiset haasteet: takana ei ole ison ja ”luotettavaksi” vuosikymmenien saatossa todetun volyymia (oli se sitten todellinen tai esimerkiksi pelkkä muisto menneiltä vuosilta tai peräti parin menestyskirjailijan kautta rakentunut markkinointibrändi). Joka tapauksessa, tähän palaan.

Mutta nyt, nyt juhlistetaan minun pientä tyttöäni, joka on aika tarkalleen yhdeksän vuotta ja yhdeksän tuntia vanha. Tytöllä on isot silmät ja sellainen lapsenmieli, joka näkee kaikessa hyvää, ihanaa ja onnea. Me luimme yhdessä ääneen saamaani blogiarvostelua. Tyttöni silmät olivat tavallistakin suuremmat, kun suu sanoi:

– Mutta äiti, tuohan on kauniista sanottu.

Kyllä se on (kyynisen) aikuisenkin niin nähtävä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s