Lopussa kosto seisoo

Viime kirjoittajatapaamisessa syyskuussa minulle sanottiin, että sinun on pakko ratkaista loppu.

– Kun loppua ei ole, kierrät tekstissä kuin kissa kuumaa puuroa, kuului Taija Tuomisen aika sanatarkka kommentti.

Lopussa on kosto. Koko tarina tähtää kostoon. Mutta en ole pystynyt ratkaisemaan, mikä kosto ihan kirjaimellisesti on ja – ennen kaikkea – paneeko päähenkilö sen ns. käytäntöön.
Vai onko kaikki ollut vain tietynlaista uhoa, oman pahan olon lieventämistä tai ehkäpä jopa äidin puolesta taistelua. Kun äiti ei aikoimaan tehnyt mitään, ehkä tytär tekee nyt?

Ajattelin pitkään, että loppu kirjoittaa (kuuluisasti) itse itsensä. Että se tulee sieltä, kun kynä vie ja päähenkilö vie ja kokonaisuus vie. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Kynä kiertää mutkia tarinan matkaan. Päähenkilö poukkoilee ehkä niin kuin ”oikea” ihminen. Mutta kirjaan se ei vain sovi: pitää olla suoraviivaisempi kuin oikean elämän poukkoilussa. Minä en ainakaan jaksaisi lukea kirjaa, jossa ei päästäisi itse asiaan. Kehitetään ja kehitetään mutta mikä pahinta, ei kuitenkaan annetaan minkäänlaista kiinnostavuutta ylläpitävää vinkkiä siitä, mitä tuleman ehkä pitää.

Jännite katoo.

Siksi minä tarvitsen lopun. Pian. Sata sivua on jo kirjoitettu.

Kun on loppu, palaan takaisin alkuun. Sellaista se kirjoittaminen on.

2 thoughts on “Lopussa kosto seisoo

  1. Voi että, mikä loppu!? Tiedän tunteen, enkä tiedä vastausta. Esikoiskässärissäni loppu on kaikkea muuta kuin loppu, tavallaan se on alku, joka ei koskaan käynnisty, ei ainakaan siinaä tarinassa. Toisaalta koko tarina on kuin ympyrä tai kehä. Alku nivoutuu loppuun, loppu kääntyy alkuun. Se on se jippo tai sitten ei. No, toinen kässäri on sitten toisenlainen. Siinä loppu on TOSI LOPPU ja selkeä. Itse tarina onkin sitten palasina:)
    Mitä tästä voimme päätellä? Maailma on mutkikas, elämä hetkistä koottu kudos, jonka loimia ei koskaan katkaista.
    P.S. Ikävä kyllä en pääse lähtemään julkkareihisi; onhan täältä vähän matkaakin ja aika on rajallinen…
    Vietä unohtumation ilta!!!

  2. Margit, eikö ole ihanaa, että joka kerta alku ja loppu ovat erilaisia ja koko prosessikin aivan kuin yö ja päivä. Olen varma, että juuri siksi kirjoitan enkä virkkaa. (Tosin en ymmärrä virkkaamisesta mitään, joten en tarkoita loukata virkkaajia. Se on taatusti monimutkainen matka sekin.)
    Elämä hetkistä koottu kudos. En osaa sanoa asiaa paremmina!
    Toivottavasti tavataan joskus toiste. Nyt kyllä pistelee vastanpohjaan siihen malliin, että pisteli viimeksi omissa häissä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s